Kuvagalleria



"Uhrilammas" - Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli, kun kenraaliharjoituksiin ennen sarjan avausottelua tuotiin karitsa kentälle. Uhraus keskiympyrässä, jonka jälkeen kapteeni levitti molemmille maaleille pyhää verta.

"FC Shahter 2007" - Virallinen joukkuekuva ensimmäisestä ottelusta.

"U21-leiri" - Ensimmäinen tapaaminen Kazakstanin U21-joukkueen kanssa Almatyssa on ohi. Ensivaikutelma ei saa sumentaa, mutta potentiaalia saattaa olla enemmän kuin 5. arvontakori antaa aihetta odottaa.

"Hyvästit Kuopion torille" - Maailmalla (lue: muualla Suomessa) kiertää monta juttua torin maailmanparantajista. Totuuden nimissä jupisijoita on jokaisessa kaupungissa, mutta tekijöitä harvassa. Kuopion torilla on mainioita kahvipaikkoja ja pääosin mukavia ihmisiä – niitä tulen varmasti kaipaamaan.

"Taas matkaan" - Paikallislehti Viikkosavo huomioi Kazakstaniin siirtymiseni kaksi puolta, pitkä matka kotoa sekä KuPS -taustojen helpotuksen hengähdykset

"Kivvoo hommoo" - Siirtyminen Savoon oli yllätys ja Kouvolan Sanomat reagoi asiaan kalakukko-lähestymistavalla.

"Ronaldinho" - Savon Sanomien kuvaosastollakin alettiin elokuussa 05 huomaamaan, mistä kenkä puristaa. Varsin kovaa nimeä etsittiin, turhaan.

"U-21 arvonta Tukholmassa (2/2007)" - Ensimmäiset askeleet Kazakstanin U-21 päävalmentajana Tukholman arvontatilaisuudessa helmikuussa. Kuvassa vasemmalta edustajat maittain: Espanja, Puola, Kazakstan, Venäjä 2x, Georgia 2x, Espanja. Kuva: Anastasia Nazarova.

"FC Shahter Turkin Belekissä (2/2007)." - Joukkue oli juuri päihittänyt Venäjän ykkösdivarin Alanian 1-0.
Ylhäältä oikealta: Apuvalmentajat Alexandr Nesterov ja Vladimir Cheburin. Mihals Mihalops, Rinat Berkov, mv Alexandr Grigorenko, Igor Soloshenko, Tamas Gruborovics (KuPS) ja allekirjoittanut.
Eturivi oikealta: Maxim Samchenko, Marlan Muzhikov, Andrei Finonchenko, Daniel Brizny, Vyacheslav Rusnac, Oleg Korniyenko. Kuva: Ruslan Bezrukov (joukkueen lääkäri).

"Näkemiin, Kuopio" - Läksiäishuiskutukset kotikaupungissa. FC Shahter Karagandan päävalmentajan pesti odottaa. Kuva: Jukka Gröndahl.

"Nokkaunet" - Maalivahti Mitringin piilokamera ehtii paikkaan kuin paikkaan. Valmennuskaksikon yhteispeli kulki kuin unelma ja olisikohan vielä samat unetkin?

"Kynäilijät" - Kuuluisa kynämiesten jalkapalloryhmä FC Kynä kutsui minut vierailemaan joukkueen kymppipaikalla. Tehot 3+2. Keräsin itseäni fiksumpaa porukkaa ryhmäkuvaan. Myös ottelun järjestäjä ja hävinneen joukkueen tehopelaaja, Atik Ismail, otettiin loppukatsaukseen.

"Tyylinäyte" - Peruspilarit: tukijalka pallon viereen, hyvä tasapaino, katse palloon ja potkaisevan jalan heilurimainen, rento osuma pallon alapuoliskoon. Siitä on hyvät läpisyötöt tehty.

"Sorsan metsästäjät" - Yksi joukkuehengen ilmentymistä on yhteiset tuuletukset. Abladen "alasampuma" ns. Kupittaan sorsa sai jatko-osan Kotkassa, kun pelaajisto esitti tilanteessa 0-2 versionsa tapahtumista. Kuva: Lauri Sorvoja, Juha Metso ja Pekka Vainio /Verkkopoiju

"Vai huutaja?" - Suuren yleisön mielikuva huutavasta oululaisesta on aika romuttaa. Kuva on elävä todiste siitä, että peliä voi ohjata myös ilman sanoja. Kuva: Lauri Sorvoja, Juha Metso ja Pekka Vainio /Verkkopoiju

"Uusi koti" - Keskari palaa huipulle. Taiteellinen otos valmistuvasta jalkapallopyhätöstä. Pääsemme samalle viivalle huippujoukkueiden kanssa; omat toimistot, pukusuojat, kokoustilat, ravintolat, pesuhuoneet, saunat, VIP-tilat, voimailutilat...

"Mies ja ääni, osa x" - Tämä on se kuva, mikä minusta halutaan nähdä. Huuto on yksi ase, mutta sen käyttö on todellisuudessa vain promilletasoa työssäni.

"Vanhassa vara parempi" - Kaikkien aikojen liigatilastojen nelonen ja valmentajatilaston viitonen.

"Makean perään" - Ennen ottelupalaveria on mukavaa nauttia vaikkapa vanhan ajan vaniljatuutti. Sami valitsi lakut, kukin porskuttaa tyylillään.

"Kauden avaus" - Kravatti on harvoin leuan alla, mutta kauden avaus on hoidettava tyylikkäästi. Mediatapahtumat vietettiin aiemmin puuduttavasti laivoilla, viime vuosina Aulanko on ollut oiva kohtaamispaikka.

"Kahvimylly" - Paikallislehden toivomuksesta tehtiin juttu "rakkaimmasta esineestä". Kaisa-kahvimylly on seurannut Eeva-äitini perintönä, valmistusvuoteen tarvittaisiin ammattiapua, varmuudella ainakin 50-luku.

"Paluu liigaviheriölle" - Turusen Miikan kanssa tutkitaan Vänärin nurmea. Kyllä se sieltä pilkottaa, mutta syy keinoalustaan on selkeä.

"Näkymiä Puijolta" - Kuopiolainen maamerkki avaa ihastuttavat näkymät Savoon ja Kallavedelle. Jos et usko, käy katsomassa ja ymmärrät myös, miksi ihmiset viihtyvät täällä.

"Pondus Cup" - OLS:n nuorempi C-ikäluokka ja elämysmatkailua Tanskaan. Loistava joukkue, hienoja nuoria... Olen vahvasti sitä mieltä, että jokaisen valmentajan olisi hyvä valmentaa myös nuorisojoukkueita. Saadaan paljon pelaajakokemusta nuorille ja nuoret näyttävät, miten oppi menee perille.

"Ensimmäinen vuosi liigassa" - tyylikkäästi paita, solmio ja aurinkolasit. Tehtaankentältä heti ensi yrittämällä komeat kolme pistettä fysioterapeutti Ari Alosen tukemana.

"Divari-kupsi" - Ykkösen joukkue vuonna 2004.

"Nousujuhlat" - Mitään ei hajotettu, mutta kaikki päästettiin irti. Kuva kertoo kaiken.

"Mexico" - Syksy on valmentajan perheen yhteistä aikaa. Koulujen syysloma saattaa tulla vielä liian aikaisin, mutta marraskuussa perheemme kohteina ovat toistuneet Meksiko ja Kanariansaaret.

"Banzai" - Pidän mielelläni yhteyttä erilaisiin sidosryhmiin, myös faneihin. Kannustus on parhaimmillaan 12. pelaaja, joten on faniryhmääkin kannattaa ruokkia "sisäpiirin" tiedoilla.

"Leirikahvit" - Unkarin leiri 2003 ei tehnyt poikkeusta. Olen erittäin kiinnostunut paikallisista bakelseista, ja alan harrastajalla on aina ystäviä.

"Kylpytakki" - Viimeinen voitelu Anjalankosken tehtaan "kerholla". Joukkueen läksiäislahjana Marimekkoa, puna-valkoisena.

"Neljäs pronssi" - Vaikka mitaleihin ei millään kyllästy, ilmeet kertovat isommista odotuksista. Anjalankosken suurimmat nimet: kaupunginj. Eero Mattila ja kaupunginhallituksen pj.

"Kyproksella" - Tiivistä palautetta Kyproksella Klubin päänahan saamiseksi.

"Niinistö" - Unkarin leirin yllätysnimi. Kapteenin kyhäelmä koristi harjoituksissa vaihtopenkkiä, itse Valtionvarainministeri.

"Odense" - Odensen voittaminen kotikentällä oli kova juttu. UEFA-cupin jatkopaikka oli hiuskarvan päässä.

"Rantaryhmä" - Kyproksen viimeinen harjoitus rantahietikolla. Rentouttava tapaus poiki makoisan voiton Örebrosta.

"Tepi" - Tepi Taipale, toinen nettimies, valmiina Sochauxin kimppuun , UEFA 03.

"Turussa" - Jo kuusi vuotta on vierähtänyt, paikasta TPS-aitiossa, samalla menossa viimeiset MyPan vastaavassa.

"Young Boys" - Valmentajan työ ennen ottelua sisältää erilaisten sidosryhmien ja median perehdyttämistä otteluun. Tässä avaus UEFA-cuppiin Berniä vastaan.

"Cuppi" - Voittoisia ilmeitä Olympiastadionilla 1994, HJK on kaatunut ja shampanjat avattu, matka kohti ensimmäisiä euro-otteluja alkaa...

"Litti" - Ajax shopissa -97 tuliaisten hankintaa esikoistyttö Jessicalle. Jarin ammattimainen asenne auttaa suomalaisia on esimerkillistä.

"Sami Hyypiä" - Vuonna -99 Samin ystävällistä ohjausta järjestäessäni nuoremmalle tyttärelle, Monicalle, päällepantavaa.

"Meksikonlahti" - MyPan leirit Floridaan olivat viimeisen päälle tehokkaita ja lisäksi elämyksiä. Harjoitusten välillä tuli korkattua Meksikonlahti.

"Pele" - U16 PM-kisat veivät Islantiin. Yllättävän hyviä tuloksia, mutta mieleenpainuvin oli juttutuokio Pelen kanssa. legendaariset viimeiset sanat jäivät pysyvästi mieleen: ...'God bless You!'

"Eerikkilä" - Ensimmäinen maajoukkue täynnä tulevaisuuden tähtiä. Kesän -90 ryhmässä mukana monta tarinaa, monta pelimiestä.

"Italiassa" - Koululaisten MM-kisat veivät edustamaan Suomea Firenzeen. Ns. Tiiliskivi-taktiikalla hieno tulos, ei ainoatakaan tappiota peliajalla, kaksi valitettavasti rankuissa.

"Italia 2. kuva" - Riemukas voitto Irlannista. Löydätkö tuttuja kasvoja? HJK:n oululaiskasvot, maajoukkuekaksikko ja liigaerotuomari. Löytyy myös MyPan fysio ja Hakan ex-veskari.

"FIFA" - Paluumatka Kyproksen EM-lopputurnauksesta Sveitsiin. Viidettä sijaa juhlistettiin FIFA:n päämajassa, ns. pääkallomajassa.

"Kastelli" - Kolmatta kertaa koululaisten SM. Eikä ihme, kun katsoo ryhmää.

"Kokemus - Laskuvarjo" - Tulipa tämäkin koettua. 40-vuotiaalle merkillinen synttärilahja vaimolta. Kone 3000 metriin jalat ulos, 1-2-...ja kolmannella tandemhyppy alas. Upea kokemus.

"Kopiot" - Sanotaan, etä valmentaja tekee joukkueestaan näköisensä. Niin tai näin, mutta tietty raja on kuitenkin ylitetty!

"Huutaja" - Liekö oululaisella kuorolla (Huutajat) ollut vaikutusta, mutta Turkuun jäi elämään kuva karjuvasta valmentajasta. Ote joukkueen läksiäislahjasta.

"Meltzig" - Vahdinvaihto hoidettiin julkisuuteen ammattimaisesti, luovutin lehdistötilaisuudessa klubitakin Meltzigille.

"Cup 1994" - 1994 HJK kaatui cupfinaalissa 2-1 ja mustavalkoisessa bussissa tunnelma katossa. Eira-vaimo tukijana ja matkaseurana.

"Arska" - Jalkapallojoukkueen taustalta löytyy tiimi, jossa tarvitaan erityisosaamista. Kuvassa MyPan fysio Ari Virta, jonka tie kansalliseen eliittiin on kulkenut HyPSin, Kastellin lukion, JiiPeen ja TPS:n junnujen kautta.

"Golf" - Kesällä 2002 suoritin Green Cardin ja laji on tuonut mahdollisuuden tavata mielenkiintoisia. Tässä MyPan Kimmo Sankala ja Canal+ -moottoriturpa Mikko Innanen.

"Bradenton" - Kuvasarja jenkkileiriltä osoittaa, että valmentaminen on eläytymistä, ohjaamista ja jopa liikuntaa

"Bradenton 2" - Välillä voi tuntua, että valmentajat elävät aivan omassa maailmassaan. Mutta missä?

"Jessica" - Pikku-Jessica isin sylissä haastattelun aikana. Kamera vaikuttaa vielä varsin pelottavalta.

"Karuselli" - Tämä perhe on tutustunut Suomenmaahan. Vanhemmat oululaisia, tyttäret Turust, 6 vuotta yhteistä taivalta Kouvolassa (kuva Tykkimäeltä) ja asuinpaikkana nykyään Kuopio.

"Liverpool" - FC Liverpoolin kotiluolan kaikkein pyhin, pelaajien pukukoppi, Sami Hyypiä tarinoi, korvat höröllä Niken Pete Pusa ja JM.

"Millenium" - Takataskussa yllätyspronssi ja vuosituhannen vaihto entistä ehommalla joukkueella.

"MyPa-talossa" - Valmentaminen on opettanut esiintymään. MyPa-talon Vip-huoneessa olen pitänyt useita kymmeniä, jopa satoja alustuksia ja esitelmiä.

"Eka ronssi" - Ensimmäinen pronssi Turussa 1996 ja ensimmäinen onnittelija Richard Möller-Nielsen.

"Panu Toivonen ja pronssia" - Turun kausien 94-97 luottopelaajana touhusi Panu Toivonen, joka seurasi perässä FC Oulun riveistä Aurajoen rannoille.

"Tapaninpäivän hyväntekeväisyysottelut" - Oulun jalkapallon alavirettä on tuskailtu, mutta yhdessä asiassa ollaan muita edellä. Tapaninpäivän hyväntekeväisyysottelut ovat koonneet entiset oululaiset tiiviisti yhteen. Vuoden kohokohtaa saunatiloissa juhlimassa Antti, JM ja Nure.